Pidän itse vertauksesta, jossa ihmisen mieltä ajatellaan maisemana. Mielemme maisema voi olla säntillisesti hoidettu, villisti rehottava, tai vaikka pusikoitunut, joskus jopa umpeen kasvanut viidakko.
Mielen maisemaa voi tarkastella visuaalisesti siellä kulkiessaan. Onko siellä käytäviä, joilta ei saa poiketa? Näkyykö kielto- tai kehotusmerkkejä? Onko samoja uria kulkemisesta tallautunut valtaväylä, jota pitkin tulee aina kuljettua? Onko polkuja, jotka ovat kasvaneet umpeen? Ovatko kaikki polut itse tekemiäni?
Pienen lapsen mielen maisema on avara ja tallaamaton; kaikki tulevat polut ovat mahdollisia. Alkuun ympärillä olevia ihmisiä tarvitaan opastamaan, mihin suuntaan meidän kulttuurissamme, yhteiskunnassamme, suvussamme ja perheessämme on suotavaa kulkea.
Joskus meidät voidaan opettaa kulkemaan polkuja, jotka eivät tunnu meistä hyviltä, tai ovat jopa vahingollisia. Käytössä toiset polut tallaantuvat toisia enemmän, jotkut voivat kasvaa kokonaan umpeen. Saamamme palaute ohjaa kokemusta itsestämme, sekä käyttäytymistämme. Toimimme yleensä niin, että mahdollisuuksien mukaan vältämme ikävää palautetta.
Joku saattaa oppia, että poluilla on turvallista ja kepeää liikkua ja eri polkuja voi luovasti vaihdella. Toinen voi oppia, että joka mutkassa voi vaania vaara ja oman turvallisuuden vuoksi on parasta pysytellä tarkasti tutulla ja opitulla polulla.
Aikuistuessamme jatkamme usein automaattisesti kulkemista näillä meille tutuilla mielen väylillä. Kenties koskaan ei tule edes mieleen kyseenalaistaa reittivalintojamme.
Ajattelen, että erilaisissa riippuvuuksissa ja mielen ongelmissa, jumikohdissa, on kyse siitä, että joku mielemme polku on liikaa toistettuna tallautunut jopa moottoritieksi. Sen jylinältä ei muiden vaihtoisten väylien kutsua enää kuule; ne ovat ajan myötä ensin ruohottuneet ja lopulta kasvaneet umpeen. Ihmisen kokema psyykkinen väkivalta ohjaa myös voimakkaasti moottoritielle niin, ettei enää pysty edes uskomaan muiden polkujen olemassaoloon.
Hyvä uutinen on se, että kaikesta huolimatta mielemme maisema on jatkuvassa liikkeessä ja voimme vaikuttaa siihen. Sitä voi myös hoitaa ja muuttaa. Se on vuorovaikutuksessa vuoden kiertoon, uusiin kohtaamiimme tilanteisiin ja ihmisiin. Koska tahansa on mahdollisuus tarttua työkaluihin ja lähteä rakentamaan maisemaa mieleisekseen.
Ensimmäinen askel on tiedostaa maiseman hoidon merkitys. Eniten kuljetuimman väylän lisäksi on tärkeä pitää tietoisesti myös muita polkuja käyttökelpoisina ja kuljettavina. Siten varmistamme, että meillä on vaihtoehtoja, joista valita.
Kun huomaamme kulkeneemme elämässä suuntaan, joka ei tee meille hyvää, voimme tietoisesti valita toisin. Negatiivisen, tuhoavan polun voi tietoisesti antaa kasvaa umpeen käyttämällä niitä muita, jotka vievät meidät positiivisille lähteille. Oma vastuumme ja velvollisuutemme on kulkea niihin paikkoihin ja niiden ihmisten lähelle, jotka vahvistavat meissä mahdollisuuksia ja meille hyvää tekeviä asioita.
Sinnikkäästi asioiden toistaminen vaihtoehtoisella tavalla on muuttumisen perusta.